En ole matkustanut loppujen lopuksi kovinkaan paljon. Ensimmäisen kerran olin lentokoneessa yksitoistavuotiaana, kun matkustimme Azoreille, Sao Miguelin saarelle. Se oli kiva reissu, vaikka saikin vedellä tuulipuku päällä pitelemässä sadetta. Ja lähdimme aina iltapäivällä etsimään ruokapaikkaa eikä mikään tietenkään ollut siestan aikaan auki. Jonkinlaiselta paikalliselta "Ärrältä" haettiin sitten kamalia leipiä, jotka nielin kuin en olisi ikinä saanut ruokaa. Parin päivän jälkeen opimme että yhden ja neljän välillä oli turha lähteä hakemaan ruokapaikkaa.
Sitten seuraavana keväänä lähdimme Kanarian saarille. Emme niihin tavallisiin turistirysiin, kuten Gran Canaria ja Lanzarote, vaan La Gomeralle. Se oli todella piskuinen saari, eikä siellä ollut esim. lentokenttää. Siksipä lensimme ensin Teneriffalle ja pienellä katamaraanilla jatkoimme San Sebastianiin, La Gomeran pääkaupunkiin. La Gomeran reissu oli ikimuistoinen sillä:
- Kun saavuimme Teneriffalle (kaupunkiin jonka nimeä en muista), bussi vei meidät samaisen kaupungin satamaan. Siellä matkajärjestäjän mukaan olisi pitänyt olla katamaraani odottamassa ja viemässä meidät La Gomeralle. Eipäs ollut. Kello oli kolme iltapäivällä ja satamassa oli lappu että laiva tulee 19.30.
- Kulutimme aikaamme sitten satama-alueella ja laiva saapuikin kahdeksan aikaan, eli myöhässä. Merellä oli järkyttäviä aaltoja ja meikäläinen hienostuneesti yrjösi koko matkan...
- Saavuimme San Sebastianiin (olisimme voineet jatkaa suoraan Playa Santiagoon jossa hotelimme oli, mutta en olisi kestänyt venematkaa enää hetkeäkään) jossa piti olla bussi odottamassa ja viemässä meidät hotellille, toiselle puolen saarta. Mutta eipäs ollut.
- Hyppäsimme jonkun paikallisen kettunaamaisen miehen taksikyytiin, parempi sekin kuin kävellä. En tiedä oliko mies edes taksikuski, mutta hän ajoi kuitenkin sukkelaan mutkaisilla vuoristoteillä. Tai oikeastaan kaahasi. Meinasi laatta lentää taas.
- Selvisimme elävinä hotellille ja ajattelimme jo pääsevämme lepäämään mutta eikös respassa sanottu että matkayhtiö oli sanonut heille perheemme tarvitsevan huoneen kahdelle, ei kahdelle varustettuna lisävuoteella. Aikansa respahemmo soitteli, näpytti konetta ja koitti rauhoitella meitä (minä nuokuin jo puoliunessa sohvalla). Lopulta tyhjä huone löytyi.
- Viikko oli ihana. Oli kaunis sää ja mikään ei mennyt pieleen.
- Katamaraani piti lähteä lähtöpäivänämme hyvissä ajoin, jotta ehtisimme koneeseen. Kun kysyimme matkayhtiöstä, mitä jos vene myöhästyykin, sieltä sanottiin että ei huoleen, ei se myöhästy. Niin, varmaan. Katamaraani oli kolme varttia myöhässä ja kun pääsimme Teneriffalle satamaan (tällä kertaa merenkäynti ei ollut paha) piti olla sielläkin bussi odottamassa. Ja kuinkas kävikään? Bussi oli jo lähtenyt ja vienyt matkustajat lentokentälle. Kun soitimme matkayhtiöön, seltä sanottiin että meidän täytyi itse hankkia kyyti, kun emme ehtineet bussiin.
- Saimme raavittua jostain taksin ja taksikuski kaahasi nenä kiinni tuulilasissa kaupungin halki, koska lento lähtisi vartin kuluttua.
- Lentokentällä me kirjaimellisesti juoksimme aseman halki ja koneeseen. Ei passeja eikä mitään tarkistettu, konhan meidät vaan saataisiin koneeseen. Lentokoneessa muut matkustajat tuijottivat meitä murhaavasti kuin myöhästymisemme olisi meidän oma syy.
Pääsimme Suomeen ja kotiin. Se oli kyllä reissujen reissu ja siksi ikimuistoinen. (:
Ja tänä kesänä kävimme Tallinnassa. Lähinnä shoppailemassa eikä siellä tapahtunut mitään jännää. Mitä nyt oli kylmä, mutta ei se haitannut kun kiisimme kauppakeskuksesta toiseen etsien vaatteita kouluun.
Alla vähän kuvia Tallinanmatkalta.
Taloja 
Katu
Rappuset
Ja auringonlasku. Kuva on otettu hotellin ikkunasta, siksi se on vähän tuollainen.
Manu
